Hotellihuone pyörillä! Lähes kahdeksan metrin kokonaispituuden omaava aikansa legenda ja vieläpä ihan kohtuullisen ajomäärän omaavana. Pöytäryhmän ympärille mahtuu isompikin porukka lyömään korttia ja parantamaan maailmaa. Melkoisen hienossa kunnossa säilynyt visuaalisesti, etenkin sisätiloiltaan. Eikä tuo nyt hassumpi ole ulkohipiältäänkään. Tilaa on ruhtinaallisesti, etenkin säilytystiloja, eli voisi toimittaa hienosti vaikkapa pidempiaikaisemmankin majapaikan virkaa. Auton takaosa on makkari / kylppäritiloja missä suihku on omana erillisenä tilanaan. Keskelle sijoittuu L-keittiö, pari isompaa pystykaappia ja tilava jääkaapi/pakastin yhdistelmä. Keittiötaso tarjoilee mukavasti laskutilaa esim. kahvinkeittimelle / leivänpaahtimelle / airfryerille. Etuosahan on sitten olohuonetta. Molemmin puolin on isot sivusohvat ja taittopöytä keskellä. Tähän yhdistyvät vielä kääntyvät ohjaamon penkit, eli isommankin ryhmän illanistujaiset ovat mahdolliset. Ohjaamosta löytyy mm. ilmastointi, sekä vakionopeuden säädin. Autohan on neljälle rekisteröity ja neljälle löytyy myös vyöpaikat. Sohvaryhmästä saadaan pitkittäissuuntaiset vuoteet kooltaan 160X65 ja 190X65. Lisäksi pöytä on laskettavaa mallia. Auto on ajamiseen vaaditaan vähintään C1-luokan ajokortti. Näitä ei ole liikaa tarjolla … kuka kerkeää???
Varusteina mm. :
– Ohjaamoilmastointi
– Vakionopeuden säädin
– Lohkolämmitin
– Nopeasti ja tehokkaasti lämmintä tuottava Trumatic ilmakeskuslämmitys
– Lämminvesiboileri
– Iso jääkaappi erillisellä pakastinlokerolla
– Vetokoukku (1000kg / 750kg)
– Runsaasti säilytystiloja
Edellinen katsastus 11/25, seuraava viimeistään 11/26
Viimeisin öljyhuolto 11/25, jakohihna 6/25
Soita ja kysy WhatsApp- videoesittelyä!
Varmistathan kohteen paikallaolon ennen tuloasi.
Vaihdossa myös henkilö- ja pakettiautot, matkailuautot ja -vaunut sekä moottoripyörät.
Tarjoa vaihdokkiasi rohkeasti! Vaihto myös kalliimpaan mahdollinen.
Katso muut myynnissä olevat ajoneuvot klikkaamalla www.miseva.fi
ABS-jarrut, Airbag, Ilmastointi ajotilassa, Jääkaappi, Kasetti WC, Kasettiverhot, Kattokaiteet/tikkaat, Kattoluukku, Keskuslämmitys, Liesi, Lohkolämmitin, Lämminvesiboileri, Ohjaustehostin, Pakastelokero, Parivuode, Pesuallas, Suihku, Sähkökäyttöiset ikkunat, Sähköpeilit, Trumatic, Vetokoukku, JP-huollot ok, Kesärenkaat, ohjaamon kasettiverhot