Matkailuautomyyjänpäiväkirja, osa 25 – Laivalla

Autolla laivaan

Monelle autolla kulkevalle laivalla matkustaminen voi olla tuttua puuhaa. Mutta aika-ajoin omassa työssäni törmään kysymykseen, millaista on matkustaa matkailuauton kanssa laivalla? Minkälaisia laivat ovat? Tai mitä laivalla kulkeminen maksaa?

Olisi väärin kirjoittaa että autolautoilla matkustaminen on helppoa. Tai koen että antaisin asiasta liian ruusuisen kuvan, jos sanoisin niin. Ainakin avaamatta hieman omia kokemuksiani. Eikä tapana ole kaunistella asioita, jos niin ei oikeasti ole. Sanotaanko siis yleisesti että lauttoja ja käytäntöjä on monenlaisia. Henkilökohtaisesti pidän sitä kuitenkin fiksuna tapana liikkua reissussa. Ja tiettyihin paikkoihin se on myös välttämätöntä.

Finnlines on useammalle suomalaiselle tuttu ja heidän laivoillaan on tullut itsekin matkustettua. Itseasiassa reissusta Suomeen paluu tapahtuu Travemünden satamasta. Katsottiin se mielekkäimmäksi vaihtoehdoksi ja päästään kokemaan Saksa vielä paluumatkalla. Monelle on tuttu myös Lyypekin Citti park, joka on matkaparkki ostoskeskuksen vieressä. Sieltä on helppo ostaa tuliaiset kotiin kun matka on päätösvaiheessa. Viimeksi täydennettiin myös auton kuivamuonavarastot. Saksassa monissa tuotteissa on Suomea edullisemmat hinnat. Enkä nyt puhu oluesta.

Finnlines kuuluu Grimaldi Groupiin, joka on maailman suurimpia kuljetusalan laivayhtiöitä. Yhtiön omistaa napolilainen Grimaldin suku ja yhtiö on perustettu 1947. Heidän laivastoonsa kuuluu yli 130 laivaa. Grimaldilla onkin paljon laivayhteyksiä myös nimenomaan Välimerellä ja sen läheisyydessä. Viime vuonna Grimaldi Linen laivalla matkustaminen Palermosta Livornoon ei juuri poikennut Finnlinesilla matkustamisesta. Ainut ero oli matkustajien kansallisuus ja ruoka laivalla. Mutta kaikki toimi niinkuin piti ja laiva oli siisti. Ruokailu oli vain enemmän tyypillistä italialaista kaaosta ja keittiön pääkokki piti tiukasti huolta, että ihmiset käyttäytyivät keittiössä ja jonossa. Mutta se oli kiinnostavaa seurattavaa.

Superstarilla mentiin tällä reissulla Kreikasta Italiaan ja se sujui myös ihan mutkattomasti. Yölaiva sekoitti hieman reissurytmiä, mutta muuten kaikki meni niinkuin pitikin. Ehkä yksi hämmentävä seikka oli se, että check-in porteista ajaessa, autossa ei saanut olla kuljettajan lisäksi muita. Auto tarkastettiin taskulampun kanssa ja sen jälkeen sai ajaa porttien sisäpuolelle odottamaan laivaa. Muut matkustajat kulkivat terminaalin läpi ja pääsivät autoihin sisään tarkastuksen jälkeen. Ilmeisesti tällä haluttiin vain varmistaa ettei autoissa ole ketään ylimääräistä. Laiva oli siisti ja henkilökunta avuliasta. Laivasta löytyi ravintolan lisäksi baari ja casino. Peruspalvelut siis. Eikä Casino ole mikään Las Vegas, mutta sieltä löytyy pelikoneet ajan kuluttamiseen.

Hyttiä ei ole pakko ottaa laivalla matkustaessa. Yleensä laivoista löytyy erikseen alue jossa on ns. lentokonetuolit missä voi nukkua. Eikä ole mitenkään tavatonta, että ihmiset nukkuvat pitkin laivaa missä mitenkin. Kesä-aikaan joissakin laivoissa autoissa saa oleilla ulkokannella, mutta pääsääntöisesti autokannet on suljettuina. Lemmikin saa lyhyemmillä matkoilla jättää autoon tai matkalle pitää olla hytti. Yksi vaihtoehto on myös kuljetuskoppa tai laukku, jos hyttiä ei ota.

Täsmällisyyteen aikataulujen suhteen ei kannata tuudittautua. Kreikan Igoumenitsasta lähtiessä laiva oli noin puoli tuntia myöhässä. Eikä kaksi tuntiakaan ole tavatonta. Mutta enpä ole koskaan nähnyt että isohko autolautta pakataan niin nopeasti täyteen rekkoja ja autoja. Valehtelematta koko operaatioon meni noin 20 minuuttia. Aikataulut kannattaa katsoa netissä pääsivuilta ja käyttää kääntäjää. Monesti englanninkielisiä sivuja ei ole välttämättä päivitetty. Samoin talvisesongilla laivat saattavat mennä yllättäen kunnostettavaksi ja pienempien satamien yhteydet suljetaan. Näin kävi nyt Kreetan yhteydelle Gytheioniin. Ateenaan lautat onneksi kulkivat edelleen.

Hinnat voivat vaihdella kohtuu rajustikin. Jos hytin joutuu ottamaan, niin siitä tulee tottakai lisäkustannuksia. Toisaalta jos kulkee yölautalla, niin onhan se ihan kiva nukkua sängyssä. Mutta jokainen tyylillään ja oma seikkailunsa sekin jos nuokkuu tai nukkuu laivan käytävillä. Tarjouksia kannattaa kyttäillä, niissä voi säästää usein satasia. Nyt esimerkiksi Finnlinesilla oli tammi-alet, jossa säästi 200€ normaaliin hintaan. Mitä aikaisemmin tiedät matka ajankohdan, sen parempi. Ja pääsääntöisesti, mitä pidempi auto tai yhdistelmä, sitä kalliimpi. Mitään suurta sääntöä ei ole pituuksiin, missä kohtaa hinta nousee. Joillain varustamoilla se on kahdeksan metriä ja joillain seitsemän. Pienemmillä lautoilla hinta voi muuttua vielä tarkemmin senttien mukaan. Varustamoiden sivuilta löytyy aina tiedot miten hinnat määräytyy.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin säilyttää maltti autokannella. Kokemus Italiassa ja Kreikassa on ajoittain ollut suorastaan kaaottinen, mutta joka kerta niistä on selvitty ilman kolhuja. Ellei omaa egoa lasketa. Kansityöntekijät ovat nimittäin melko tarkkoja miten ja mihin auto ajetaan. Ja joskus sen kaaoksen keskellä pitää vain yrittää pitää pää kylmänä. Kertaalleen on itsellä päässyt isot ärräpäät ratissa. Kansityöntekijöillä kädet heilui sitä tahtia etten enää tiennyt mihin suuntaan renkaita piti kääntää. Eikä siinä, kokemus sekin. Siinä hetkessä se ei naurattanut, nyt voi jo hymyillä. Autokannella kävellessä on myös hyvä muistaa että kannella liikuu rekkoja. Superstarilla kulkiessa kieltämättä tuli mieleen, että miten ihmisten turvallisuus on huomioitu kaaoksen keskellä. Vaikka kansityöntekijät kaaosta ohjailikin. Maltti on siis valttia ratissa ja kannella kävellen.

Kaikenkaikkiaan uskallan silti suositella lautoilla matkustamista auton kanssa. Pienemmät lossit/ lautat on usein helpompia, mutta isommilla on syytä tarkkavaisuuteen ja pitkään pinnaan. Varustamoissa on varmasti eroja, mutta eteen ei ole tullut mitään siivotonta tapausta. Ja me suomalaiset olemme tottuneet hyvään. Mitä tahansa rahtilaivaa jos vertaa Ruotsin tai Tallinnan väliseen liikenteeseen, niin ne jäävät heittämällä kakkoseksi. Siellä palvelut ovat ihan omaa luokkaansa ja kannellakin opastetaan autoja rauhallisella mentaliteetilla. Välimeren lautoilta toki puuttuu se ördääminen. Onneksi.

Erikseen on vielä sanottava, että Finnlinesilla matkustaminen on aina ollut positiivinen kokemus. Merimatka Travemündesta Vuosaareen on pitkä ja omalla tavalla sopivan hidasta. Laivalla saa vain olla, rentoutua, käydä saunassa ja herkutella buffetissa. Siinä ehtii asennoitua mukavasti kotiin palaamiseen.

Matkaterveisin,

Mirko Kekkonen