Matkailuautomyyjänpäiväkirja, osa 26 – 7 tarpeellista tavaraa

Sen seitsemän tarpeellista tavaraa

Jokaisella autolla tai vaunulla matkaavalla on mukanaan monenlaista tavaraa. Ja monella varmasti löytyy niitä erityisen tärkeitä, jotka ovat osoittautuneet elintärkeiksi reissuarjessa. Itse olen huomannut että parhaiten ne tarvittavat asiat tulevat esiin kokemuksen kautta. Muistan viime vuonna käydyn keskustelun jollain karavaanaripalstalla kastelukannusta. Moni ihmetteli mihin sellaista kastelukannua tarvitsee. Mutta niinpä vain niitä kastelukannuja löytyy meillä Misevallakin. Kieltämättä ihan kätevä olla, kun laittaa auton vesitankkiin vettä ja letkuista ei ole apua tai vedenottopaikka on jossain kauempana.

No Ruurikki retkiksestä ei tosin kastelukannua löydy. Sille ei vain yksinkertaisesti ole tilaa. Mutta mukana kulkee kaksi 7,5 litran vesiastiaa. Viime reissulla oli vain yksi mukana, mutta todettu että kaksin aina kaunihimpi. Kannut on ihan siitä yksinkertaisesta syystä kätevät, että niillä saa kannettua vettä oikeastaan mistä vain. Ja niissä säilytetään nimenomaan juomavettä. Käyttövesi ja ns talousvesi otetaan auton 80 litran säiliöstä. Erillisillä astioilla kapasiteettia veden suhteen on saatu kasvatettua ja taas niitä tärkeitä puskaparkkipäiviä lisättyä. Vesiastioilla on myös helppo täyttää iso vesitankki säiliön päältä olevasta aukosta tarvittaessa. Ja samallahan nuo korvaavaat sen tärkeän kastelukannun.

Veteen liitttyen löytyy myös suodatinkannu. Me suomalaiset ollaan totuttu juomaan sitä puhdasta ja raikasta pohjavettä. Ja siinä suhteessa ollaan kyllä ihan erityisessä asemassa. Lähes joka paikassa vesi on hyvää. Euroopassa ei näin aina ole. Bulgaria oli veden luvattu maa ja lähteitä oli vähän joka puolella. Puhtaita ja hyvän makuisia. Samoin Kreikka oli mukava maa veden suhteen ja vesitankilla käynti ei tuonut haasteita. Sielläkin maku oli pääsääntöisesti hyvä. Mutta kyllä tuo suodatin sitä parantaa. Eihän se mikään ihmeitä tekevä kannu ole, mutta suodattaa epäpuhtauksia, kalkkisuutta ja oman kokemuksen mukaan vaikuttaa positiivisesti makuun. Italiassa varsinkin kalkkia on monesti vedessä reippaasti ja vaikkapa kahvinkeittoa ajatellen veden suodattaminen on ihan fiksu juttu. Toki pullovedetkin on keksitty, mutta mieluummin ei. Pulloja on muutenkin jo meri täysi, että jos ilman niitä pärjää niin parempi.

Ja jos autossa tykkää tehdä ruokaa, niin siinäkin puhtaalla vedellä on iso rooli. Kävin erään italialaisen kanssa keskustelua asiasta ja nimenomaan pizzan valmistuksesta. Kun tuumin hänelle, että onhan taikinassakin melkoisen paljon vettä, niin huomasi miten hän jäi miettimään asiaa. Eikä se tosiaan koske vain pizzaa. Mitä paremmat raaka-aineet ruoanlaitossa on, sitä parempi lopputulos syntyy.

Mietin tämän laitteen kanssa, kuuluuko se listalle, mutta onhan se mainittava. Nimittäin jonkinlainen navigointilaite.

Tai tässä tapauksessa isompi näyttö navigointisovelllukselle. Nykypuhelimista kun pystyy peilaamaan kohtuu vaivatta jonkin karttasovelluksen auton multimediajärjestelmään. Kunhan sellainen järjestelmä löytyy. Ruurikki retkikseen tämä tuli erikseen hankittua, pelkästä puhelimesta toljottaminen ei jotenkaan houkutellut. Reissussa on kuitenkin mukava, että näyttö on isompi ja selkeä. Kilometrejä tulee sen verran paljon. Yleensä navigointikäytössä on joko Google Maps tai Waze. Tiedän että muitakin on tarjolla, mutta näillä ollaan toistaiseksi pärjätty. Niin olennainen tuo aparaatti kuitenkin on etten ilman sitä haluaisi kulkea. Asentaminen on kohtuu helppoa ja yleensä laitteiden mukana tulee ohjeet. Eikä nuo loppujen lopuksi kauhean tyyriitä ole, varsinkin hyötyynsä nähden.

Vaikka auton hupiakkujen kapasiteetti on 200 ah, niin mukana kulkee kaksi Ecoflown varavirtalähdettä. Pienempi on kiinni invertterissä ja sitä ladataan sen mukaan kun hupiakut täyttyy. Joko auringon kautta tai ajamisen aikana. Varavirtalähteen kautta voidaan suoraan ladata puhelimia tai muita akkukäyttöisiä aparaatteja. Usb porttien lisäksi Ecoflowsta löytyy virtapistoke, jossa on kiinni pöydällä oleva kahvimylly ja toki siitä on mahdollista käyttää muitakin verkkovirralla toimivia laitteita. Niistä yleisimpänä sauvasekoitin. Boschin akkuja tulee ladattua myös sen omalla laturilla, joka käyttää verkkovirtaa. Varavirtalähteeseen saa halutessaan myös akkulaturin kiinni, jos käytössä on paristokäyttöisiä laitteita. Isompi akku pelasti viime reissussa lämmitysongelman. Truman vanha lämmitin ei suostunut lämmittämään aina kunnolla, joten pienellä sähkölämmittimellä pystyi kikkailemaan lisälämpöä, eikä auto jäätynyt kokonaan öisin. Ajaessa virtaa tuli kuitenkin sen verran, että Ecoflown sai ladattua täyteen seuraavaa yötä varten. Sen olisi voinut käydä jossain vaikka tarvittaessa lataamassakin. Kätevä ominaisuus onkin, että akku on siirreltävä ja tarvittaessa sen voi ottaa mukaan. Varavirtalähteisiin saa usein myös erilliset aurinkopaneelit ja sitä kautta voi ladata niitä. Ja kyllä, olen tietoinen että järjestelmä ei ole tehokkain virransaannin suhteen, mutta se toimii. Ja se on tärkeämpää itselle. Aurinkopaneeleissakin on vain PVM-laturi ja silläkin on pärjännyt. Kaikki liittyy siihen mikä se oma tarve on ja millä pärjää. Kaiken ei tarvitse aina olla niin tip top.

Boschin laturiin liittyen voisi nostaa esille useammankin mukana kulkevan akkuaparaatin. Mutta tärkeimpänä on imuri. Varsinkin kun mukana kulkee Sissi koira, niin jokainen karvaotuksista huolehtiva tietää, että hyvä imuri on olennainen osa arkea. Lisäosina on yksi kapeampi suulake ja mattoja varten oleva pyörivä mattosuutin. Se pitääkin autossa olevat termomatot todella siistissä kunnossa. En kyllä luopuisi tästä. Ja vinkkinä sanottakoon, että kyseistä imuria näkee välillä tarjouksissa ja siitä on useampaa eri versiota. Dysonin vastaava jäi aikanaan hankkimatta sen korkean hinnan takia, vaikka moni sitä kehuukin. Mutta en ainakaan itse vakuuttunut sen imutehosta kun kävin kaupassa testaamassa.

Tästä päästäänkin aasinsiltana vielä mattoihin. Termomatto on ollut iso mukavuustekijä autossa. Vaikka se ei suoranaisesti tälle listalle ehkä kuulu, niin haluan nostaa sen esiin. Monesti suosittelen sitä myös asiakkaille. Sitä on helppo leikata haluttuun muotoon ja kestää kulutusta hyvin. Myös karvaturrin tassun ja kynsien alla. Ja toinen hyvä hankinta on ollut kuramatto auton oven eteen. Kurastoppari on myös helppo leikata ja kestänyt aivan älyttömän hyvin käyttöä. Se on helppo heittää koneeseen tai pudistella puhtaaksi. Varsinkin jo kelit on mutaiset tai parkkipaikaksi valikoituu joku hiekkaranta, niin tuo estää lian kulkeutumisen autoon kohtuu kivasti.

Seitsemäs eli viimeinen. Projektori ja valkokangas. Autossa tulee katsottua kohtuullisen paljon sarjoja ja elokuvia iltaisin. Toki autoon tai vaunuun saa asennettua telvision tai tihrustaa elokuvia jonkinlaiselta tabletilta. Valkokankaan taas saa kiinni mihin vain kattoon, eikä se vie tilaa kovinkaan paljon. Ikeasta pienen kankaan saa muutamalla kympillä. Pieniä projektoreja on maailma nykyään pullollaan. Melkein kun määrittää itse vain budjetin, niin hyviä löytyy esimerkiksi 200-500 euron hintaluokassa. Satasenkin projektoreita varmasti löytyy, mutta itse päätin panostaa katselumukavuuteen Ankerin Nebulalla. Ja olen ollut tyytyväinen. Puolen litran juomatölkin kokoinen projektori kulkee myös ulos halutessaan. Sillä tuli katsottua itsenäisyyspäiväjuhlat erään Hymerin ulkoseinältä. Kuvan se säätää itse tai halutessaan siitä saa manuaalisesti vaikka sadan tuuman kokoisen ruudun. Malleja löytyy myös hinnaltaan erilaisia.

Ja eihän niitä itselle tärkeitä tavaroita seitsemään voi jättää. Käytön kautta on tullut selväksi että jotain arkisia tavaroita kaipaa. Kaikkea ei tarvitse ottaa mukaan tietenkään, mutta onhan se mukava pidemmällä reissulla olla jotain mukavuuksia. Puhumattakaan jos autossa vaikka asuu. Eikä autossa tai vaunussa oleminen tarvitse olla mitenkään erityisen askeettista. Ellei niin itse valitse. Mutta ihan yhtälailla autossa  voi olla niitä samoja mukavuuksia mitä talossakin asuessaan. Ei autossa kulkeminen sulje niitä pois. Ainut mitä pitää joskus miettiä, on virran kulutus. Mutta sitä oppii katsomaan vähän sellaisia mitkä eivät vie liikaa virtaa tai joita invertteri jaksaa pyörittää. Ja ainahan akkukapasiteettia ja inverttereitä voi aina halutessaan päivittää.

Voisin tuoda vielä esiin muutaman tavaran, mitä tälläkin reissulla on tullut käytettyä. Erillinen matkasuihku on ollut saunan kanssa kätevä ja samoin meressä uinnin jälkeen on kiva huuhtoa suolavedet pois iholta. Vaikka autossa oma suihku onkin, niin joskus ulkona on vain kätevämpi suhkutella. Hyvä harja on kätevä kenkien, vaatteiden tai maton puhdistukseen. Vaikka imurikin löytyy, niin joskus harja on nopeampi ottaa esille ja huitaista ylimääräiset hiekat kengänpohjista pois. Työkaluja on hyvä olla oman tarpeen mukaan, edes jotain perus sellaisia. Toki reissussa saa varmasti apua missä vain, mutta perusruuvarista ei koskaan ole haittaa. Itse vähensin reippaasti työkalupakin sisältöä viime reissuun nähden ja hyvin on pärjätty. Hyvä fikkari on fiksu olla olemassa. Pimeässä ei ole kiva toikkaroida, jos jotain joutuu illalla/ yöllä menemään ulos kurkkimaan. Ikkunankuivain ostettiin tällä reissulla, joskus yön jälkeen tuulilasi voi olla sisältä suorastaan litimärkä. Kondenssikosteus on asia mihin yleensä törmää matkailuautojen ja vaunujen kanssa. Siihen liittyen hyvä tuulilasin peite on myös melkein ehdoton varuste mukana. Varsinkin jos kelit kylmenee, niin se vaikuttaa paljon auton sisälämpötilaan. Pelkillä kasettiverhoilla ei kylmää saa pidettyä yhtä tehokkaasti ulkona ja peite estää myös tuulilasille kertyvän kondenssikosteuden. Magneettikoukut auton kylkeen on ajoittain myös olleet kätevät. Niihin saa kuivumaan vaikkapa uikkarit, ripustettua valon tai jotain muuta ulkona tarvittavaa. Itsellä ne ovat toimineet myös pizzalapioioden koukkuina, kun olen paistellut pizzaa. Kannattaa kuitenkin muistaa päälystää magneettiosa esimerkiksi kankaisella eristysteipillä, ettei se tee jälkiä metalliin. Koukkuja saa kymmenen kappaletta Biltemasta alle seitsemällä eurolla. Ladattava valo liiketunnistimella löytyy sekä jääkaapista, että vessasta. Meidän jääkaapista ei valoa löytynyt, joten siihen piti keksiä jotain. Autossa voi taas säästää hieman sähköä, jos vessan lamppua ei tarvitse aina laittaa päälle. Suihkepulloja löytyy sekä keittiöstä että vessasta. Keittiössä se sisältää vettä ja tiskiainetta. Vessassa taas vettä ja etikkaa, erottelevan pöntön huuhtelua varten. Kuvassa vielä Boschin pieni akkukäyttöinen mottorisaha, lähinnä saunapuiden (risujen) pilkkomista varten.

Tässä tuli nyt seitsemän ja plus tavaraa. Nyt olisikin palautteen paikka. Kerro mitä tavaroita tai esineitä sinä pidät tärkeinä autolla tai vaunulla reissatessa? Jos vastauksia tulee tarpeeksi, niin pyrin kokoamaan vielä listan, mitä kaikkea muillakin kulkee mukana. Lisäksi on kiva jakaa täällä yhteisesti ideoita. Sekin on monesti mukavaa, kun tutustuu uusiin ihmisiin tienpäällä ja pääsee jakamaan kokemuksia reissujen suhteen. Meitä on niin moneen junaan ja jokaisella varmasti ne tärkeät tavarat jotka kulkevat mukana. Samoin kuulisin mielelläni palautetta blogista. Ja olisiko erityisesti joku aihe, mistä haluaisitte että kirjoitan? Ajatuksella toki, että se on sellainen mistä pystyn oman kokemukseni kautta kirjoittamaan. Sana on siis vapaa ja kuulisin mielelläni teistä.

Palautetta voi laittaa suoraan viestinä WA:n kautta 050 479 0522. Linkki löytyy myös IG:n tarinoista omaan työpuhelimeen. Tai sähköpostiin mirko.kekkonen@miseva.fi Myös IG:n tai Facebookin kautta voi laittaa viestiä, ne ohjautuvat minulle. 

Jos jotain, mikä tältä reissulta on uupunut, on ajokiilat. Viime reissulla ne oli mukana, mutta niitä ei tarvittu. Nyt kun ne eivät ole mukana, niin niitä olisi tarvittu. Kreikan puskaparkeissa ehdottomasti hyödylliset.  Nyt piti pärjätä vain maastosta löytyvillä kivillä. Sekin toki onnistuu. Saunateltasta kirjotan vielä erikseen jossain vaiheessa, se on ollut sen verran iso asia olla mukana.

Matkaterveisin,

Mirko Kekkonen